torstai 29. syyskuuta 2011

Kieroutuneita koulupoikia.

Eli nyt sitä voisi lopultakin nousta taas laiskuuden syövereistä ja kirjoitella jotain CosplayGaalan suunnitelmistamme.

Aluksi suunnittelimme osallistuvamme ryhmäkisaan, mutta Traconin jälkeen totesimme ettei oikein motivaatio riitä harjoittelemiseen. Hetken ajan ei sitten oltu varmoja, tehdäänkö ollenkaan mitään uutta.

Elec sitten mainitsi haluavansa cossata Nikoa Litchi Hikari Clubista joskus.. Ja koska jokaiselle löytyi LHC:sta mieleinen hahmo, ja asutkin on helpot, päätettiinkin sitten tehdä ne Gaalaan!


Eli vasemmalta oikealle Niko(Elec), Jaibo(minä), ja Zera(Sieg)!

Saatiin vielä pari kaveriakin liittymään joukkoon, joten porukassa ovat mukana myös Tamiya ja Raizou! <3 Nämä kaksi näkyvät muuten tuossa kuvassa Zeran takana.

Kyseessä on siis aivan loistava yksiosainen guro-manga. :D Suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos ole kovin herkkä väkivallalle ja suolenpätkille! Sisältää myös homostelua. Ja LHC:hän on julkaistu englanniksi nimellä Lychee Light Club. [/mainostus]

Näitä asuja aiomme shootata Gaala-aamuna Kalasatamassa, sopiva paikkakin on jo katsastettu.

Eipä näistä taida olla sen kummempaa sanottavaa, itse en ainakaan tule postaamaan minkäänlaista in-progress-merkintää, koska gakuran-takin tekeminen on sen verran simppeliä, etten keksisi siitä oikein mitään kommentoitavaa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Tracon VI ->

Tracon VI meni väkäröinnin merkeissä. Olimme hakeneet cosplay vänkäreiksi ja niiksi päästy. Meidät oltiin nimitetty jokapaikan höyliksi (?) ja palkintojen pidikkeeksi. Oli myös miellyttävää että kaikki sanoivat meitä 'jedeiksi', tuli sellainen fiilis että joku oikeasti luki blogiamme. ;_; Voi tätä ihanuutta. Lukekaa jatkossakin!!



Me kolme, vänkäri kukat rinnuksissa. Itselleni niistä oli hyötyä, sillä kukka peitti juuri taktisesti bindini. Paitani nimittäin oli erityisen lyhyt, enkä ollut jaksanut tehdä asialle mitään ennen conia. : D Mutta pelastava staffi lappu ja ruusu. <3



Vänkäröinti oli hyvin raskasta, raskaampaa kun koskaan ennen! Ennen olen ollut vaan vänkärinä Kirjamessuilla ja noh, se on kirjamessut? Mutta silti ajattelin ensi vuonna kokeilla onneani jos minut otettaisiin taas vänkäröimään, kerran vuodessa on hyvä annos minulle! : >


Cosplay-kisan voittajat! Ei kun ne olivatkin palkinnon esittelijät... Kuva sunnuntailta.

Sunnuntaina meillä oli pienimuotoinen Gakuen Basara-ryhmä. Pidin kovasti, vaikka se olikin hieman supistunut viikkojen varrella ja osa jäsenistä oli hieman kiireisiä (allekirjoitan itsekkin). Mutta upeita kuvia tuli siitä hyvästä!