perjantai 29. heinäkuuta 2011

Uusi ulkoasu.

Teinpä uuden ulkoasun, kun edellinen oli ollut täällä aika kauan. Tämä on jotenkin kesäisempi kuin edesmiennyt.~~ Harmittaa kun meidän Basara asuista ei ole yhtään hienoa kuvaa jossa me kolme olisimme. Ainut sellainen on tyyliin kuvauspalvelussa otettu kuva missä Dynamon kypärä lagaa.

Jääkäämme odottelemaan että Dynamo kirjoittaisi Tracon suunnitelmistamme, kuten lupasi. : D Kerrottakoon niistä että olen saanut lauantai asuni Armorit suunnilleen valmiiksi ja tänään koitetaan koota sitä paitaa, pindattava heti aamusta, oh yeah!

Todella laadukas shootti kuva.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Animecon 2011 -meni jo.

Animecon on nyt ohi ja olen toipunut siitä vähän. Olen nimittäin koko viikon alun katsonut vain Animecon cosplay kuvia ympäri nettiä, enkä sen takia ole jaksanut kirjoitella paljoakaan minnekkään. Olen kyllä lataillut omia kuviani Galleriaan ja deviantARTiin.

Perjantai asuni oli Portgas D. Ann, eli naispuolinen versio One Piecen Acesta. En tiedä pitävätkö ihmiset tälläisiä ideoia ihan hoopoina, mutta siinähän pitävät jos haluavat...


Perjantai oli ihan OK päivä vaikka pieniä sadekuuroja tuli ja tuli. Kuvittelin vielä kuukaus sitten että tässä asussa olisi mukavan viileä kun on 27-astetta lämpöä mutta erehdyin. Asteita oli huomattavasti vähemmän ja olin välillä jäätyä pystyyn. 

Lauantaina vietimme suurimman aamusta cosplay-pukuhuoneessa. Minä olin ainoa jonka asu oli saatui jo majapaikalla puettua päälle joten odottelin että muut valmistuisivat (omassa asussani oli vaikea liikuttaa käsiä yms. en oikeen voinut auttaa ketään asujen päälle laitossa).


Varmaan ainut hyvä kuva ryhmästämme, kun taustat on nyt mitä on, moderneja taloja. Onneksi olemme menossa huomenna photoshoottaamaan näitä asuja vähän parempaan ympäristöön.


Cosplay kilpailu oli täysi fiasko. Lavalla nökötti konsertien pitäjien tavarat, jota ei saanut siirtää. Tila oli aivan minimaalinen ja esityksemme näytti varmasti ihan vajaalta. Joten en itse uskalla katsoa sitä youtubessa, menkää te ihmeessä katsomaan jos hermonne kestävät. Minun ei kestä.


Muutenkin cosplay-kisa asiat oli huonosti järjestetyt, en tiedä johtuiko se siitä että osa työntekijöistä ei ilmaantunut paikalle, vai mikä siinä mätti. 
Mutta juontajat jaarittelivat liiaksi ja kysyivät liian pitkiä/monta kysymystä. Ihme etteivät katsojat ehtineen nukahtaa penkkeihinsä, tai mistäs minä tiedä. : D Ja se kahdenkymmenen minuutin tauko oli ajaa minut hulluksi. Miksi se edes piti pitää!? olisi edes viiden minuutin... Oikeesti, kamalin kisa ikinä.


Loppu päivä kuitenkin sujui mukavasti jutellessa kavereitten kanssa ja etsiessä muita Basara cossaajia (jotka sitten löytyivät loppujen lopuksi).


Kävimme kanssa molemmissa iltabileissä. Kårenin meno oli aika latteaa ja tasapaksua kun taas alkoholittomat pippalot olivat ihan OK. Siellä sentään sai tanssia. 


Sunnuntaina meillä oli Fairy tail cossit. Myöhästyimme kiitettävästi Starblomin ohjelmasta, olen pahoillani!! >_> Bussi meni nenän edestä. Päivä oli suurimmaksi osaksi sitä perinteistä hengailua ja Photoshoottailua. Näille asuille löytyi ihan hyviä taustoja.




Tällä kertaa conista mukaan lähti kaksi One Piece figuria, pieni X.Drake ja isompi Akainu. Toivottavasti Traconissa on yhtä hyvä tarjonta.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Huomenna Animecon 2011

Huomenna coniin, eikä yksi peruukkini (se ainoa jonka tilasin) ole perille saapunut. Käyn kaupungilla ostamassa vielä puuttuvia asioita, jonka jälkeen päivystän postiluukkua.

Olen saanut pitkiin viikkoa tämän tyylisiä viestejä Siegiltä. Hän lähteen aikaisin töihin, enkä yleensä ole silloin hereillä. Mutta käyhän se kommunikointi näinkin.

Minun PITI ottaa kuvia cossien osista mutta pokkarikamerasta loppui sopivasti paristot, joten saatte nauttia niistä parista harvasta kuvasta jotka otin.

Siinä on Morin hattu (kesken, mutta nykyään se on valmis). Siegin tekemä ja minun maalaama, omasta mielestäni se on aika hieno. ...Ihmishirviöt-kirja sopii hyvin kuvaan. Morihan on aika hirviö, vaikka ei tuosta kirjasta löydykkään.


Daten miekkoja. Sieg teki suurimmaksi osaksi ja minä maalasin. Kuvan miekoista puuttuu vielä ne valkoiset narut.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Sengoku Basaran ompeluprogressia

Ha-haa! Minäkin olen tehnyt asioita, harvinaista kyllä. Yleensä se menee siihen että laiskottelen ja loputa istun coniviikon 24/7 ompelukoneen ääressä. Nyt olen kuitenkin ollut niin fiilareissa meidän Sengoku Basara-cosseista, että olen oikeasti tehnyt jotain ilman, että jonkun on tarvinnut seistä takanani ruoskimassa minua liikkeelle.
Sunnuntain asut ovat kyllä vielä Droyn jo ajat sitten valmistuneita housuja lukuunottamatta aloittamatta, mutta olemme päättäneet fiksusti tehdä ensin lauantain cossit valmiiksi. Minulla tämän hetken tavoite on saada asiat järjestykseen niin, että ensi viikon viikonloppuna päästäisiin sitten Fairy Tailien kimppuun. Onneksi ne ovat vaikeusasteeltaan helpot, joten niiden ompeluun ei hirveän paljoa tunteja pala.

Anyway! Pari esimerkkikuvaa tähänastisista aikaansaannoksista ompelun suhteen:


Tehty valmiiksi sitten kuvan ottamisen!


Näyttää paremmalta ihmisen päällä! Ekstrana mukana housujen kiinnitysnauha :D


Kuvassa vielä ilman rautalankaa kauluksessa, ja kädenteiden vinokantteja.. Muistin että niissä ei olisi ollut mitään, joten ostin sinistä vinokanttia kääntöä varten, mutta kotona huomasinkin että niissä on kuin onkin valkoiset reunat. Hups, taitaa olla taas pikaisen kangaskauppavisiitin paikka maanantaina. :D Valkoista vinokanttia löytyy kotoa vain pieninä pätkinä.

Muutakin totta kai löytyy, mutta en nyt viitsinyt postata esimerkiksi kuvia jostain housuista.

Seuraavat pari viikkoa tulee koostumaan kovasta intensiivitreenauksesta, omalla kohdallani muun muassa haastavasta(mutta toivottavasti mahdollisesta) aiheesta "Näin vedät kolme miekkaa huotristaan kerralla". Wish me luck!